”Moon taas täälä” … toistaa yksi asiakas ulko-ovella treenaamaan tullessaan …

Fysioterapeutin työssä niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla nyt jo reilusti yli kolmen vuosikymmenen matkalla olen kokenut usein vajavaisuutta siitä, että mitkä ovat ne raamit, joissa fysioterapeuttina ”saa” kulloisessakin työtehtävässä toimia. Tuo puhuttelevan vajavainen olo on siivittänyt vuosien saatossa ajatukseen siitä, että ”entäs jos aloitankin tekemään fysioterapeutin työtä ilman yhtäkään ammatillisesti toisaalta turvallista ja toisaalta rajoittavaa ”raamia” ? "Kävely on itsenäisen elämän tärkeimpiä taitoja" ja toiseksi Sitra (Suomen Itsenäisyyden Rahasto) puolestaan hieman ennen yritykseni perustamista (v. 2011) jalkautti liikkeelle matalankynnyksen Terveyskioskit, joten yritykseni nimensynnytysprosessikin oli helppo - Kävelykioski.

Omassa yrityksessä fysioterapeuttina työskentely ja tarttuminen hetkeen sekä hetkessä toimiminen juuri niistä lähtökohdista, jotka ovat juuri sillä hetkellä käsillä kun asiakas esimerkiksi astuu ovesta sisään, olihan hän sitten uusi tai vakioasiakas tai jotain siltä väliltä, on syventänyt merkittävästi ammatillista otetta fysioterapeuttina. Asiakaskohtaaminen ilman ajanvarausta kuntouttavassa kuntosalissa on niin kokonaisvaltainen tapahtuma, että mitään muuta mahdollisuutta ei jää kuin kohdata asiakas hänen tarpeistaan käsin tuossa nimenomaisessa hetkessä. Ammatillisesti fysioterapeuttina se on merkinnyt kehittymistä ja keskittymistä asiakkaan kanssa vuorovaikutustilanteessa mm. siten että kuuntelee asiakasta herkemmin. Olenhan sitä fysioterapeuttina tehnyt aina, mutta nyt kuuntelen vieläkin herkemmin. Asiakkaan kuuntelu on kaiken ammatillisen toimintamme lähtökohta.

On niitä, jotka tulevat salille aikaisin aamulla ja niitä jotka tulevat hieman ennen sulkemisaikaa. On niitä, jotka tulevat salille juttuseuran vuoksi ja niitä, jotka tulevat kuntoutumaan leikkauksen jälkeen. On niitä, jotka haluavat tehdä laitteilla vain vähän ja niitä jotka haluavat tehdä laitteilla enemmän. On niitä, jotka tulevat salille yksinäisyyttä pakoon ja niitä jotka tulevat oman rauhan takia hiljentymään. On niitä jotka tulevat salille nauttimaan vaihtuvista taide- ja valokuvanäyttelyistä ja niitä jotka huokaisevat helpotuksesta vasta kun seinät tyhjenevät näyttelyn päättyessä. On niitä jotka kiittelevät vaivojensa häviämistä tai niitä, jotka toteavat että hei aloitetaan harjoittelu uudestaan tauon jälkeen tultuaan. On niitä jotka tuovat salille kaverinsa ja niitä jotka luovat uuden kaveruussuhteen. On niitä, jotka haluavat harjoitella itsenäisesti niin ryhmässä kuin varsinaisten aukiolojen ulkopuolellakin ja niitä, jotka haluavat säännöllistä ohjausta, kertausta ja peilausta. On niitä, jotka treenaavat ympäri vuoden tai niitä jotka treenaavat vain tiettyinä vuodenaikoina. On niitä, jotka harjoittelevat kerran viikossa ja niitä jotka treenaavat 3-4 kertaa viikossa. On niitä, jotka tulevat treenaamaan kun aurinko paistaa ja niitä jotka tulevat vain sateen sattuessa.

Ja sitten on ihan kaikkea siltä väliltä. Lista on loputon, onhan kyseessä ihminen. Ja yhteistä kuitenkin kaikille asiakkaillemme, so. ihmisille yleensäkin, näyttää olevan se paras hetki päivässä kun ”työt on tehty” ja on aika konkreettisesti palata ”kotiin”, niin fyysisesti kuin mielenkin tasolla. Oli ”työpanos” toisen hyväksi sitten esimerkiksi treenikaverin kanssa jutustelu ja/tai itselle esimerkiksi saatu hyvä olo harjoittelun jälkeen niin kaikille näyttää tulevan enemmän tai vähemmän hyvä mieli työpanoksen tekemisen ja vaikuttamisen mahdollisuudesta. Ja siitä tulee hyvä mieli yrittäjälle - koen että työlläni fysioterapeuttina on erittäin tärkeä merkitys ja sitä kautta itsellenikin ihmisenä tulee voimaantunut olo. Kaikella on väliä - Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Onko asiakkaan kuunteleminen ollut aina helppoa ja olenko siinä aina onnistunut ? Ei ja en. Silti aina olen pyrkinyt fysioterapeuttina luomaan edellytyksiä sille, että "yhteisellä matkalla asiakkaan kanssa" on ollut mahdollisuus jollain tavalla jatkua. Matkan teon jatkuminen on edellyttänyt fysioterapeuttina muun muassa seuraavanlaisia ”huomioita ja oivalluksia työn ääreltä”:

Seuraavana on lueteltuna jo arjen mantroiksikin muodostuneita voimaannuttavia lausahduksia. Ne ovat peräisin voimavara-, myönteisyys- ja positiivisuus psykologian pioneerimme filosofi, professori Esa Saarisen Pafos -seminaarista 1990-luvun loppupuolelta, jossa me eritaustaiset ihmiset työyhteisöinä ja/tai yksityishenkilöinä saimme mahdollisuuden - huikean innostavassa ilmapiirissä - pohtia ja peilata elämänkäsityksiämme:  ”Tulen yhä enemmän tietoisemmaksi.” ”En halua lukita itseäni fysioterapeuttiseen autopilottiin kulkemaan samaan kohteeseen kuin muut.” ”Teen parhaani, onnistun.” ”Todellisuus ei ole niukka; sytytyslankoja on joka paikassa.” ”Pyrin yhä herkemmin ja tiedostetummin havainnoimaan yksilön taustahistoriaa ja näkemään millainen mestari on kyseessä.”  ”Kannustan toisia ja itseä useasti joka päivä olemaan sellaisia millaisia olemme parhaimmillamme.” ”Huollan itseäni ja huolehdin kunnolliset jarrut.” ”Toteutan asioita, jotka eivät ole järkeviä.” ”Uskallan ajatella isosti.” ”Ylläpidän oikeaa suhdetta työhöni säilyttääkseni sen helppouden ja mielenkiinnon.” ”Tuotan arvoa muille ja itselleni kun työskentelen siinä piirissä, jota rakastan.” ”Sydämeni on työssä mukana.”

Mieleenpainuvin ja antoisin esimerkki tähän mennessä kuuntelemisen merkityksestä työuralla on ja johon kokemuksellisesti toistuvasti tunne- ja järkitasolla ammatillisesti edelleen useasti palaan, on seuraava asiakaskohtaaminen noin parikymmenen vuoden takaa.  Toimin tuolloin määräaikaisena fysioterapeuttina kuntoutumislaitoksessa Pohjanmaalla, jossa asiakkaina olivat siihen aikaan Suomen rannikoiden ja lähimaakuntien ruotsinkieliset asiakkaat: Eräs iäkäs ruotsinkielinen miesasiakas kertoi kuntoutumisjaksollaan tapaamisissamme minulle, fysioterapeutille, mm. elämänsä historiaa, vaivojaan ja syitään kuntoutumisjaksolle tulemiseen. Kuuntelin häntä yksilötapaamisissa ja nyökyttelin. Kuuntelin taas ja nyökyttelin. Asiakkaalla riitti puhevirtaa jokaiselle tapaamiskerrallemme. Itse olin kuitenkin tapaamistemme jälkeen fysioterapeuttina huolissani siitä, että ehdinkö tukemaan häntä riittävästi arjen muuhun toimintakykyyn liittyvissä seikoissa kuuntelun rinnalla. Jakson päättyessä mies kiitti sydämellisesti yhteistyöstä ja kuntoutumisestaan. Olin niin iloinen hänen puolesta, vaikka itse olin puoliksi ymmälläni: en ollut ymmärtänyt hänen murteestaan juurikaan. Oivalsin silloin miten kuuntelemiseen keskittynyt kehonkieleni oli tuonut ja luonut hänelle nähdyksi ja kuulluksi tulemisen sallivaa ja luottamuksellista ilmapiiriä.

Psykofyysinen viitekehys
Fysioterapeutti
Introvertti INFJ/INTJ
HSP
Yrittäjä 
Nancy Seppänen
55 v. 
Vaasa          

JA KAIKILLE HYVÄÄ TULEVAA UUTTA VUOTTA 2019!  JA KIITOS MENNEESTÄ VUODESTA 2018!

VUODEN 2018 LOPPUHUIPENNUS KOETTIIN … KUN TE HYVÄT ASIAKKAAMME  … TUITTE MONIPUOLISESTI OMAA TOIMINTAKYKYÄNNE tyhjentämällä kaappejanne hyväntekeväisyyskirpparillemme …  JONKA SEURAUKSENA  Oskar 11 v. sai toivomansa hamsterin sekä muita tykötarpeita!              KOKO OSKARIN – Hyväntekeväisyys -TARINA: 
https://www.facebook.com/249115715134924/photos/a.1997070207006124/1997070323672779/?type=3

________________________________________________________________________

S E U R A A   M Y Ö S    …   S E U R A A   M Y Ö S     ...      S E U R A A   M Y Ö S  ...

”Aspect – näyttöön perustuvan psykofyysisen fysioterapian portaalia”
                            www.psykofyysinenfysioterapia.net

”Mikä sinulle on erityisen merkityksellistä ollessasi terveydenhuollon asiakkaana?”
        
Psyfy-jäsenlehti 3/2018

KUNTOUTUJALLE ERITYISEN MERKITYKSELLISET TEKIJÄT KOKONAISVALTAISESSA KUNTOUTUKSESSA”

”Johdanto:     Tämä kirjoitus pohjaa tutkimukseen ja siihen perustuvaan vertaisarvioituun artikkeliin (1, 2). Tutkimuksessa selvitettiin laadullisin menetelmin neurologisten kuntoutujien kokemuksia heille erityisen merkityksellisistä tekijöistä avokuntoutuksessaan. Aineistosta nousi neljä teemaa: 1) kuulluksi tuleminen, 2) itsensä voittaminen, 3) tavanomaisuudesta poikkeavat terapiakerrat ja 4) luottamus sekä terapiaa tarjoavaan organisaatioon että fysioterapeuttiin.

Tulokset tukevat perinteisen biolääketieteellisen näkökulman laajentamista fysioterapiassa kohti psykofyysistä näkökulmaa. Toimintakyvyn paranemista pidettiin tärkeänä, mutta tärkeiksi koettiin myös vuorovaikutukseen, keskusteluyhteyteen, itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen sekä elämyksellisyyteen liittyvät tekijät. Fysioterapiassa teknisen osaamisen ja tuloksellisuuden rinnalla kulkevat sekä psyykkiset että sosiaaliset tekijät, joiden tunnustaminen on kokonaisvaltaisen fysioterapian kannalta välttämätöntä.

Kuntoutujalähtöisyys on muutakin kuin tieteeseen perustuvien vaihtoehtojen tarjoamista ja niistä sopivimpien valitsemista. Se vaatii fysioterapeutilta biolääketieteellisen asiantuntijuuden lisäksi valmentavaa psykososiaalista rinnalla kulkemista ja liikkumista näiden näkökulmien välillä. Kuntoutujalähtöisyys vaatii kokonaisvaltaisen tunnustamisen (recognition) toteutumista ja arvon antamista kuntoutujan kehoasiantuntijuudelle.

Tunnustamisella tarkoitetaan toisen ihmisen huomioimista, hyväksymistä ja arvostamista yhdenvertaisena olentona. Toisessa ihmisessä voidaan tunnustaa esimerkiksi hänen yksilöllisyyttään, persoonallisuuttaan, erilaisuuttaan, tarpeitaan, arvokkuuttaan ja oikeuksiaan. Tunnustuksen antaminen toiselle ja sen vastavuoroinen saaminen ovat näin ollen ihmisarvon ja oikeudenmukaisuuden perusrakennusaineita (5).

Tunnustamisen merkitys nousee erityisen tärkeäksi fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn heiketessä. Esimerkiksi muistisairaan itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä tunnustamalla voidaan toteuttaa hänen oikeuttaan hyvään elämään, huolimatta hänen laillisen päätäntävaltansa heikkenemisestä (6). Tunnustuksen antaminen hoitosuhteessa tähtää asiakkaan/potilaan arvokkuuden säilyttämiseen (7).

Ihmisarvon, oikeudenmukaisuuden ja omanarvontunteen tukeminen ovat mielenterveys-työssä tärkeitä käytännön työkaluja. Tunnustamiseen liittyvät käytännöt, kuten itsemääräämisoikeuden tukeminen, kuntoutujan voimavarojen huomioiminen sekä turvallisen psykososiaalisen ympäristön luominen ovat olennaisia fysioterapiaan sitouttamisen ja sen onnistuminen kannalta (8). Kun kuntoutujaa kohdellaan tasavertaisena oman kehonsa asiantuntijana, hän motivoituu paremmin ja antaa vuorostaan (usein sanattoman) tunnustuksen fysioterapeutin ammattitaidolle.

Tunnustuksen antaminen vaatii fysioterapeutilta avoimuutta löytää sairauden tai toimintakyvyn heikkouden takaa ihminen, jolla on omat yksilölliset tarpeensa, toiveensa, uskomuksensa sekä voimavaransa. Tunnustuksen saaminen fysioterapeutilta tukee kuntoutujan psykofyysistä olemusta, kohti turvallisempaa kontaktia sekä itseensä että fysioterapeuttiin. Vastavuoroisen tunnustamisen toteutuminen edellyttää, että organisaation tai yhteiskunnan rakenteet eivät lähtökohtaisesti vaikeuta tai estä ihmisten välistä yhdenvertaisuutta (5).”

JULKAISSUT JENNI AITTOKALLIO Jenni Aittokallio on fysioterapeutti (PIRAMK, 2008). Jenni on suorittanut psykofyysisen fysioterapian 30 opintopisteen laajuiset erikoistumisopinnot (TAMK, 2013), sekä Sosiaali- ja terveysalan johtamisen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (TAMK, 2018).
LUE artikkeli KOKONAAN:
https://aspectblogi.net/2018/10/20/kuntoutujalle-erityisen-merkitykselliset-tekijat-kokonaisvaltaisessa-kuntoutuksessa/       

KYLLÄ!  ...   KAIKKI   ME  SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TOIMIJAT  HALUAMME,   ETTÄ  HYVÄ SINÄ  /  HYVÄT TE KAIKKI  MUISTATTE  / MUISTAMME             PERÄÄNKUULUTTAA TÄTÄ KYSYMYSTÄ  ...     IHAN JOKA PAIKASSA,      JOTTA YHDESSÄ VOIMME RINNAKKAIN KULKEA TÄTÄ    YHTEISTÄ   KOKONAISVALTAISEN    KUNTOUTUKSEN     -MATKAAMME :   
"Mikä sinulle on erityisen merkityksellistä ollessasi terveydenhuollon asiakkaana?”
www.psykofyysinenfysioterapia.net