”Mä oon sillo jo Sjöblomin haassa” … huikkaa puolileikillään eräs asiakkaamme yhtenä treenipäivänä …

”Oi, toivottavasti ei!” huikkaan takaisin. Monelle, erityisesti iäkkäämmälle vaasalaiselle ilmaisu ”Sjöblomin haka” on selvää pässin lihaa – tarkoitetaan hautausmaata. ”Siellä, jossa oli ennen haassa hevosia (allekirjoittaneelle on näin kerrottu)”.

(Tämän 4. BLOGIN KUVASSA OLEVA HENKILÖ on kuten muutkin antanut luvan kuvansa julkaisemiseen eikä millään tavalla liity tässä kyseisessä blogissa esille tuotuun aiheeseen: poisnukkuneet.)

Sytytimme kynttilän kahdenkymmenennen (20.) poisnukkuneen asiakkaamme muistoksi. Kävelykioskin 7,5 vuoden olemassaolohistorian aikana asiakkaidemme poismenoja on siten keskimäärin ollut noin kolme joka vuosi. Asiakkaidemme eläessä elämänsä – toivottavasti nautinnollista – loppusuoraa heihin kiintyy ihan eri tavalla kuin muiden ikäisten kanssa fysioterapeuttina toimiessani. Toiset yhdistävät saliharjoittelun ja fysioterapeuttisen kotikäynnin arjen toimintakykyä ylläpitääkseen ja kehittääkseen kotona asumisen tueksi ja toiset valitsevat joko salikäynnin tai kotikäynnin samassa tilanteessa. Kaikilla poisnukkuneilla on kuitenkin ihan ikioma persoonansa, jonka ikäihminen jo viimeistään osaa tuoda esiin esimerkiksi pelkäämättä hylkäämisen kokemusta – vaan pikemmin kertoakseen nuoremmille, että ”elämä kantaa ja nauttikaa täysillä!”

Tässä hetkessä Kävelykioski haluaa muistaa tuota satunnaista järjestyksessään 20. poisnukkunutta muutamalla sanalla:    Vielä muutama vuosi sitten hörppäsit kahvin lautaselta - hämmästykseksemme - meillä treeneissä. Myöhemmin se vaihtui pahvimukiksi. Kahvin halusit aina mustana … ja kun alkuaikoina en sitä aina muistanut niin sanoit lempeästi hyvän, oivaltavan muistisäännön – "Naturel, naturel." Voi Sinä nauravainen, huumorintajuinen ja viisas XXXX, tulen kaipaamaan valtavasti hauskaa persoonaasi. Osasit nauttia kaikesta täysin siemauksin oli se sitten kuntopiiri olohuoneessasi, hengitysharjoitus rentoutumisen aikana, kääntymisharjoitus vuoteessa tai auringonpaisteen säde kasvoilla ulkoillessamme, ja kaikkea siltä väliltä. XXXX:n silmissä loisti aina ilo ja yrittämisen halua – kiitos kaikesta XXXX. 

Muistamisella ja kirjoittamisella teen samalla fysioterapeuttina surutyötä. Ikävä poisnukkuneita asiakkaitamme kohtaan laantuu kyllä, koska laantumiseksi täytyy tehdä tietoisesti töitä, mutta ihan kokonaan ”ikävä meidän ihania asiakkaita kohtaan” ei poistu koskaan, vaan ajoittain he palaavat mieliin kukin tavallaan muistuttamaan elämän yllätyksellisyydestä ja toisaalta myös lyhyydestä. Useimmat toki ehtivät jo meillä ääneen todeta, että ”Voi - haluan jo mieheni / vaimoni viereen”.
                                                                        ______________

Fyysisesti toimeliaasta agraariyhteiskunnasta istuvaan tietoyhteiskuntaan ei ole niin kovin pitkä aika. Ihminen kuitenkin tarvitsee aktiivista lihastyötä pystyäkseen toimimaan arjessa ja kotona mahdollisimman pitkään. Ei sen takia, että on pakko asua kotona – vaan enemmistö ihmisistä edelleenkin haluaa asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään.  Siten kestävyyden-, lihasvoiman- ja tasapainon ennaltaehkäisevän harjoittelun merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa - se on tuiki tarpeellista kotona asumisen tukemiseksi.

Fysioterapeuttina vuosien varrella on tullut moneen kertaan todettua se tosiseikka, että mielentasolla ihminen kyllä pohtii järkevästi ikääntymistään, kuten esimerkiksi sitä, että ”sitten kun en enää pärjää kotona niin haluan muuttaa palvelutaloon tai muuhun vastaavaan asumismuotoon”. Kynnyskysymykseksi myöhemmässä vaiheessa muodostuu kuitenkin lähes järjestään se tosiseikka, että ikäihminen ei aina tunnista milloin ollaan siinä tilanteessa omassa elämässä missä ei enää pärjätäkään kotona. Rajan vetäminen ei totisesti ole helppoa, sillä olemme kaikki yksilöitä ja omaamme yksilöllisiä tienviittoja todistaaksemme itsellemme, että ”kyllähän tämä vielä tässä hyvin menee”. Ja toiseksi tunne-asiat nousevat enemmän tai vähemmän pintaan kun alkaa olla kyse ”omasta kodista luopumisesta” – juuri siitä kodista, jossa kuvitteli asuvansa ihan elämänsä loppuun asti.

Toiselle se kotona pärjäämisen rajamerkki voi olla esimerkiksi sitä, että ”naapuri tulee kyllä aina auttamaan kun pyydän” tai ”puolisoni toimii omaishoitajana” tai ”pääsen vielä rollaattorilla omalle pihalle ulkoilemaan” yms. yksittäisiä ihmisen arkea merkittävästi tukevia seikkoja. Samaan aikaan kuitenkin unohdetaan helposti kotona-asumisen ”suuri kuva”, kuten muut tärkeät kotona-asumisen perusedellytykset: ruokailut, hygienia, lääkitykset, liikkumisen turvallisuus sisällä ja ulkona, juoksevien asioiden hoito yms. vain muutamia mainitakseni. Kun näissä perusedellytyksissä tuleekin häiriöitä, joita ei ollut odottanut (eihän sitä kukaan halua myöntää, että kyllä – näin on NYT kyllä asiat, että en enää pärjää, vaikka haluaisinkin) - arki kurjistuu entisestään. Ollaan ikään kuin noidankehässä, josta halutaan kuitenkin selvitä itse, mutta perusedellytykset alkavat väistämättä rapistua. Siinä tilanteessa vielä ajatustenkin solmuun meneminen ei ainakaan auta asioita. Turhautumisen kierre on valmis. Samoin tilannetta ei auta – vaan pikemmin kurjistaa entisestään - median julkistamat mm. hoivan kauhukuvat. Kolikolla on kuitenkin aina kaksi puolta – siksi fysioterapeuttina omalta osaltani toivon, että media löytää myös ”hyvän hoivan ääripää” -esimerkkejä, jotta hyvien hoitokäytäntöjen painopisteiden kloonaaminen lisääntyisi – piru merrassa -ajattelun sijaan.
                                                                           ______________
             
Maailmanlaajuinen ikäihmisten terveysliikuntasuositus kehottaa erityisesti välttämään liikkumattomuutta. Kokonaan liikkumattomuuden välttämisen lisäksi suositellaan reipasta kävelyä 2,5 tuntia viikossa tai rasittavampaa kestävyysliikuntaa 1,5 tuntia viikossa tai edellä mainittuja yhdistellen.  Kuntosalilla on mahdollista matkia turvallisesti ja ergonomisesti isien ja esi-isien tehokkaita agraariyhteiskunnan työliikkeitä, kuten esimerkiksi metsätöitä, peltotöitä, maatilatöitä, kalastamista yms. mm. kestävyys-, lihasvoima- ja tasapainoharjoittelun avulla. KAATUMISVAARASSA oleville suositellaan lisäksi vähintään kaksi kertaa viikossa lihasvoima- ja/tai yhdistettyä lihasvoima- ja  tasapainoharjoittelua sekä venyttelyä ja liikkuvuutta edistäviä harjoituksia. Lisäksi vielä olisi tärkeää tehdä tasapaino- ja ketteryysharjoittelua 2-3 krt viikossa.

Edelläkuvatuista suosituksista voi tulla helposti mieleen, että onpas hurjat suositusmäärät viikottaiseksi terveysliikunta-harjoitteluksi ikäihmiselle. Kun maltetaan kuitenkin verrata esi-isien fyysistä arjen ja pyhien työliikkeiden määrää töissä ja vapaalla, tähän päivään, niin voidaan todeta, että nykypäivän suositukset ovat fyysisen ja siten myös kokonaisvaltaisen toimintakyvyn kannalta todellakin vasta itseasiassa ”vähimmäis” suosituksia. Parasta erityisesti moninaisissa ryhmäharjoitteluissa on vielä sekin, että mm. ”saa tavata iloisia ja mukavia ihmisiä, joiden seurassa mielikin piristyy”.

 

Psykofyysinen viitekehys
Fysioterapeutti
Introvertti INFJ/INTJ
HSP
Yrittäjä 
Nancy Seppänen
56 v. 
Vaasa